Hyvinvointivaltio – Velalla rakennettu kulissi

Tämä teksti on alunperin kirjoitettu loppukesästä 2020, mutta jäi pöytälaatikkoon muiden julkaisukiireiden takia.

Mikä on totuus suomalaisesta ”hyvinvointivaltiosta”, josta on tullut suomalaisen brändityön tärkein vientituote? Ja miksi juuri ”hyvinvointivaltio” eikä ”hyvinvointiyhteiskunta”?

Taannoin Yhdysvaltojen edustajainhuoneen jäsen Alexandria Ocasio-Cortez ylisti Suomea Twitterissä, kun Marinin hallitus ilmoitti pidentävänsä vanhempainvapaita. ”Tämä voisi olla me [USA], jos haluamme”, tweettasi Ocasio-Cortez. Tietysti voisi olla, mutta kannattaa varoa, mitä toivoo.

Rakastavatko suomalaiset veroja?

Vastaukset kasaantuivat AOC:n tweetin alle. Osa tweettaajista täysin oikeutetusti kyseenalaisti perhevapaauudistuksen järkevyyden. Sitten Verohallinto puuttui peliin.

Huomauttiko Verohallinto, että perhevapaauudistuksen ennustetaan maksavan vähintään 100 miljoonaa euroa ja tuhoavan arviolta 5 000 työpaikkaa seuraavan vuosikymmenen aikana? Ei, vaan se ylisti suomalaisten veronmaksuhalukkuutta lainaamalla teettämäänsä asennekyselyä. Sen mukaan suomalaiset suorastaan rakastavat veroja. ”Verojen kerääminen on tärkeää, koska siten voidaan ylläpitää hyvinvointivaltiota”. 98 % vastaajista samaa mieltä. ”Maksan mielelläni veroni”. 80 % samaa mieltä.

Liian hyvää ollakseen totta? Tietysti.

Tutkimuksen tulokset tietysti pitävät paikkansa, mutta esitettiinkö siinä oikeita kysymyksiä? Entä, jos kysymys olisi kuulunut: ”Haluatko maksaa enemmän veroja?” Olisiko keskimääräinen vastaus ollut ”Kyllä”?

Ei olisi. Sen osoittaa Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) vuoden 2019 arvo- ja asennetutkimus. Siihen vastanneista 56 prosenttia ei halua maksaa lisää veroja. Vain 23 prosenttia haluaisi maksaa lisää veroja.

Kuva 1. Suomen kokonaisveroaste on merkittävästi OECD-maiden keskiarvoa korkeampi.

OECD:n datan mukaan Suomen kokonaisveroaste vuonna 2018 oli yksi maailman korkeimmista, 42,7 prosenttia. Vertailun vuoksi, OECD-maiden vastaava keskiarvo vuonna 2018 oli 34,3 prosenttia. Monen länsimaisen hyvinvointiyhteiskunnan veroaste on lähes 10 prosenttiyksikköä Suomea alempana. Tämä yksityiskohta tahtoo unohtua lisää tulonsiirtoja vaativilta tahoilta.

Suomalaisten epäterve suhde julkishallintoon

Ulkomaiselle medialle ei kerrota myöskään niitä tarinoita, jotka paljastaisivat suomalaisten epäterveen kiintymyssuhteen julkishallintoon. Mitä tahansa pahaa yksilölle tapahtuu, voi suomalainen vedota maksamiinsa veroihin ja vaatia valtiota apuun. Ja mitä tahansa hyvää yksilölle tapahtuukin, muistuttavat veronkorotuksia ajavat poliitikot kaanonissa neuvolapalveluiden ja ilmaisen koulutuksen aiheuttamasta kiitollisuudenvelasta valtiota kohtaan.

Tämä ajattelumalli on yksi suurimmista syistä, miksi niin Suomen julkinen talous oli ajettu kriisiin jo ennen koronaviruksen aiheuttamaa talousshokkia. Avokätinen tulonsiirtojärjestelmämme on luonut kulttuurin, jossa verottamalla köyhdytetyt kansalaiset opetetaan väsymättä vaatimaan uusia tulonsiirtoja, tukimekanismeja ja julkishallinnon puuttumista elämiimme.

Tulonsiirtopopulismi on niin keskeinen osa yhteiskuntaamme, että jopa moni journalisti unohtaa kysyä menonlisäyksiä lupaavalta poliitikolta, miten haaveet loputtomista tulonsiirroista maksetaan? Kiusallisiin talouspoliittisiin kysymyksiin poliitikot ovat oppineet vastaamaan ulkoa opituilla fraaseilla perusoikeuksista, hyvinvointipalveluista ja panostuksista nuoriin sekä lapsiin. Näillä taikasanoilla menonlisäykset naamioidaan niin jaloiksi, että menokurin vaatija voidaan kehystää tulonsiirron saajan ihmisarvoa uhkaavaksi kelmiksi.

Niinpä vuosien saatossa suomalainen kulttuuri on muokkautunut sellaiseksi, että jatkuvasti kasvavaa julkista kulutusta ei nähdä pakollisena pahana, vaan yhteiskunnallisena tavoitteena. Julkisessa keskustelussa työntekoa ja oikeutta työhön ei nähdä olennaisena osana ihmisarvoista elämää, kasvavat tulonsiirrot kylläkin.

Mutta asiat tulevat muuttumaan. Eivät siksi, että haluaisimme, vaan siksi, ettei meillä ole enää varaa ylläpitää kulisseja.

Suomi jäi jälkeen

Viime vuosina Suomen heikentyvää julkista taloutta on arvosteltu niin Euroopan komission kuin Kansainvälisen valuttarahasto IMF:nkin toimesta. Jopa valtiovarainministeriömme sekä Talouspolitiikan arviointineuvosto ovat yrittäneet varoitella heikosta taloudenhoidosta, kuuroille korville. Myös luottoluokitusyhtiö Fitch antoi tammikuussa 2020 varoituksen, valmistautuen alentamaan Suomen luottoluokitusta.

Suomen työllisyysaste ja BKT ovat laahanneet jo pari vuosikymmentä eurooppalaisten verrokkimaiden perässä. Suomalaisten syntyvyys laskee, keski-ikä nousee ja tuhannet koulutetut nuoret lähtevät maasta joka vuosi. Julkinen velkamme on kasvanut jo 12 vuotta samalla, kun julkisen sektorin menojen trendi pysyy sitkeästi kasvusuunnassa. BKT:n kehityksemme lähti laskuun jo viime vuonna samalla, kun hallituksen hulppeat tulonsiirto-ohjelmat pahensivat alijäämää entisestään.

Kaikki tämä tapahtui jo kauan ennen koronavirus-pandemiaa. Esimerkiksi ajatuspaja Libera on raporteissaan näitä ongelmia tunnistanut ja niihin ratkaisuja tarjonnut. Ei ole kelvannut. Siksi yhdelläkään entisellä, nykyisellä tai tulevalla hallituksella ei ole moraalista oikeutta nostaa pandemiaa suojakilvekseen rakenneuudistuksista puhuttaessa.

On tärkeää ymmärtää, että suomalaiset on ehdollistettu syleilemään tulonsiirtoja tekemällä suurin osa meistä tulonsiirroista riippuvaisiksi. Vuosikymmenien saatossa rakennettujen sosiaalisten ohjelmien sateenvarjo peittää koko maan aina alimmista tuloluokista ylimpiin. Siksi leikkauksia ja menokuria vaativan kriitikon on vaikeaa saada äänensä kuuluviin julkisen sektorin kulutusjuhlista nousevan metelin yli.

Olemme kansakuntana kuin hummerit hiljalleen lämpeävässä keitinvedessä. Tosin Suomen tapauksessa hummerit vieläpä vaativat kokkia laittamaan pataan lisää lämpöä.

Hyvinvointiyhteiskuntaa rakennetaan työllä, ei velalla

Suomi on monella mittarilla erittäin hieno maa. Vastoin yleistä luuloa, jopa me yksilönvapautta ja pienempää julkista sektoria vaativat markkinaliberaalit näemme monet hyvinvointiyhteiskunnan rakenteet tarpeellisiksi. Suomi kiistatta tekee monta asiaa vähintäänkin oikeansuuntaisesti, mm. organisoimalla koulutusta ja terveydenhoitoa sitä tarvitseville, sekä takaamalla toimivan demokratian ylläpitämiseksi tarvittavat instituutiot.

Kaikki tämä on kuitenkin totta vain niin kauan kuin meillä riittää työtä, jota verottamalla lysti maksetaan.

On vastuutonta pystyttää velkarahalla kulisseja totuuden sekä Suomesta mallia ottavien ulkomaiden väliin. Sillä jokainen loputtomaan velkaantumiseen ja julkisen sektorin kasvuun perustuvan hyvinvointivaltio-mallimme omaksuva maa tulee seuraamaan meitä samankaltaiseen kriisiin. Jokainen Suomen kansallisen itsepetoksen kulttuurin opetteleva kansakunta tulee luomaan nuoremmat sukupolvensa pettävän järjestelmän.

Sillä itselleen valehtelevat vanhemmat kasvattavat itselleen valehtelevia lapsia, jotka vallan perittyään keittävät maansa kansantalouden elävältä.