Slide

Artikkelit

Kaikkien lasten ei-lääketieteellinen ympärileikkaaminen tulee kieltää

11.08.2020

Eduskunta on saanut käsiteltäväkseen kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan tyttöjen ympärileikkaamisen kieltämistä erillislailla. Tämä on tietysti hyvä tavoite, muttei vielä riitä. Erityisesti poikien sukupuolielinten silpominen on tällä hetkellä oikeusasteiden linjausten takia käytännössä sallittua tai ainakaan rangaistukset eivät ole linjassa rikoksen vakavuuteen nähden.

Suomessa myös toimii pari uskontoa, jotka sulkevat yhteisöstään pojat ja miehet, joita ei ole ympärileikattu. Toinen näistä jopa ylläpitää päiväkotia, jonka sisäänpääsykriteeri on silpoa sinne hakevien poikalasten pippelit. Kumpikaan asia ei Suomessa ole oikeastaan kummoinenkaan uutinen, koska asian esiin nostavat leimataan surutta antisemiiteiksi tai rasisteiksi. Minä taas olen sitä mieltä, että vanhemmilla ei tule olla oikeutta tehdä tarpeetonta kosmeettista kirurgiaa lapsilleen, oli uskontokunta mikä tahansa.

Toivon, että erityisesti tasa-arvotoimijoina itseään pitävät poliitikot ottaisivat nyt esitettyyn erillislakiin mukaan aivan kaikki lapset ja kieltäisivät ei-lääketieteellisistä syistä tehdyt ympärileikkaukset kokonaan. #terestroika

 

Tämä blogi on julkaistu alunperin Uudessa Suomessa: Kaikkien lasten ei-lääketieteellinen ympärileikkaaminen tulee kieltää | Uusi Suomi Puheenvuoro