Loppu virkamiesdespotismille, kansalaisjärjestöjen tuet leikkuriin

Tämä blogi on julkaistu alunperin osoitteessa puheenvuoro.uusisuomi.fi.

Tämän viikon alussa Työ- ja elinkeinoministeriöstä väläyteltiin, miltä veronmaksajien rahoilla sikailuun kytkeytyvä suomalainen virkamiesdespotismi näyttää, kun TEM:n kansliapäällikkö Jari Gustafsson ilmoitti kollegoineen nousseensa kapinaan ministeriön jakamien apurahojen suhteen.

Jos oli Gustafsson pöyristynyt Lindströmin antamalla mandaatilla toimineen erityisavustajan ohjeista karsia tuettavien yhdistysten listaa, niin minä olen pöyristynyt Gustafssonin seuraavista sanoista: “…jouduimme ministeriössä kuitenkin miettimään, mihin asti virkamiehet hyväksyvät poliittista ohjausta. Eivät virkamiehet toimi vain niin, että käsky on käsky ja se toteutetaan. Meillä on vahva oma etiikka”.

Toki, jokaisella on oikeus vaikka irtisanoutua työstään ja toimia ns. whistle blowerina, jos työnantajan toimintatavat ylittävät omien eettisten periaatteiden rajat. Mutta jos ministeriön virkamies katsoo oikeudekseen tehdä ministerin ohjeistuksen vastaisia päätöksiä oman ideologiansa pohjalta, niin mihin demokratiaa tai edes ministeriä avustajineen mahdetaan tarvita? Ehkä kaikki ministeriöt voitaisiin siirtää poliittisilla päätöksillä nimitettyjen virkamiesten johtamiksi, kun näyttää demokratia muuten tuottavan vääriä tuloksia? No ei tietenkään, vaan virkamiehistön tehtävä on suorittava hallinnollinen työ, ei suinkaan toteuttaa itseään vapaasti ilman kansanvaalin suomaa mandaattia.

Suomalaisessa parlamentarismissa poliittista päätöksentekoa ohjaa, tai ainakin pitäisi ohjata, vaaleilla valitut kansanedustajat ja heidän keskuudestaan valitut ministerit. Virkailijoiden tehtävä on ennemminkin taipua poliittisten tuulien mukana eikä suinkaan tehdä eturyhmäpolitiikkaa henkilökohtaisten mielihalujensa ohjaamana.

Gustafsson toki vetosi yhdenvertaisuusperiaatteeseen, mutta jos se estää tekemästä poliittista ohjausta tukien suhteen, niin vaihtoehdoiksi jää joko olla koskaan leikkaamatta mitään kolmannen sektorin tukia tai leikkaamalla ne kaikki pois. Joten mieluummin leikataan ne kaikki kuin jatketaan veronmaksajien rahojen haaskaamista.

Minä ainakin minä vierastan tällaisia kyseessä olevia etniseen segregaatioon perustuvia julkisrahoitteisia kansalaisjärjestötoimijoita. Jos halutaan kotouttaa, niin silloin pitäisi unohtaa tuollainen rotuerottelulta haiskahtava värkkääminen ja tehdä asioita tavalla, jotka oikeasti johtavat suomalaisen kielen oppimiseen ja kulttuurin hyväksymiseen, ja sitä kautta taloudelliseen turvaan työllistymisen kautta. Kielitaito, työllistyminen ja nuhteettomuus ovat ainoita relevantteja kotoutumisen mittareita, mutta paradoksaalisesti Suomessa ne ovat juuri niitä asioita, joista puhuminen halutaan idealististen maailmanparantajien toimesta leimata rasismiksi.

Meillä puhutaan jatkuvasti kotouttamisen ongelmista ja kotoutumisen epäonnistumisesta. Erityisen huono tilanne on somaleilla, joiden keskuudessa nykyiset kotouttamismallit ovat johtaneet vain reilun 20 prosentin työllisyysasteeseen ja katastrofaaliseen huoltosuhteeseen, jollaisen seurauksena mikä tahansa yhteisö kuolisi nälkään ilman ulkopuolista apua. En halua nostaa yksittäistä ihmisryhmää tikun nokkaan, mutta eivätkö tällaiset tilastot ole selkeä merkki siitä, että nykyiset kotouttamismetodit ovat yksinkertaisesti vääriä ja ne tulee lopettaa? Näihin vääriin tapoihin kuuluu olennaisena osana miljoonien kaataminen kolmannelle sektorille, joka on kehittänyt verorahojen kuppaamisesta aivan oman teollisuudenalan työllistäen itseään miljoonilla euroilla vuosittain.

Maahanmuuttajaryhmän X keskinäisen harrasteiden tukeminen ei ole mitään kotouttamista, vaan nimenomaan heidän sulkemistaan kulttuuriseen gulagiin, jonka sosiaalisesti eristävät aidat estävät pääsemästä osaksi ulkopuolista yhteiskuntaa. Minä esimerkiksi Yhdysvalloissa asuessani kävin Suomi-Amerikka-seuran tapaamisissa, mieleenpainuvimpana ehkäpä kökkäjäiset D.C.:n Suomen suurlähetystössä, missä tutustuttiin, puhuttiin suomea, saunottiin ja ryypättiin. Olo oli erittäin kotoisa ja hauskaahan siellä oli viimeisen päälle, mutta en eläissäni kehtaisi väittää, että kyse olisi ollut jotenkin kotoutumista tukevasta toiminnasta, päin vastoin.

Oikeasti sitä kotouttavaa toimintaa oli hengailla jenkkiläisten kavereiden kanssa, käydä koulussa ja töissä sekä opetella normaalin arjen kautta sitä, millaista on olla ja elää Yhdysvalloissa. Jos olisin koko kolme vuotta potkinut palloa suomalaisten expatriaattien kanssa, opetellut lastenleikkejä jonkun vitun heissuliveissuli-kukkahattutanttaran runopiirissä tai istunut jonkun tukirahoilla elävän iilimadon työpajassa puhumassa suomea, niin en uskaltaisi ääneen sanoa eläneeni Yhdysvalloissa. Aivan varmasti minulla olisi ollut merkittäviä ongelmia sopeutua Yhdysvaltoihin, oppia kieltä ja löytää töitä. Mutta sellaista mahdollisuutta minulle ei annettu ja hyvä niin.

Muutenkin suomalaisessa maahanmuuttopolitiikassa on valloilla aivan mielipuolinen ajatus siitä, että on nimenomaan suomalaisen yhteiskunnan tehtävä kotouttaa sen sijaan, että katsottaisiin maahanmuuttajan velvollisuudeksi kotoutua. Suomessa tehdään valtava karhunpalvelus maahanmuuttajille alentamalla heidät tukirahahakemusten täyttöön erikoistuneiden kansalaisjärjestöaktiivien lemmikeiksi, joilta viedään edellytykset kotoutua ja nousta omalla työllään menestyviksi oman onnensa sepiksi. Näiden maahanmuuttajien tulevaisuus tuhotaan hyvää tarkoittavien hölmöjen rakentamilla tulonsiirtoautomaateilla ja vaikka asian faktisuutta ei ole tilastoista vaikeaa lukea, ei sitä tunnuta Suomessa ääneen myönnettävän.

Ja se on yksi syy, miksi nuo Lindströmin leikkurissa olleet tuet olisi pitänyt leikata, kuten niin moni muukin ministeriöiden jakama järjestöavustus. Se voi kuulostaa rujolta, mutta katsokaapa vaikka sosiaali- ja terveysministeriön tai työ- ja elinkeinoministeriön nettisivuilta millaisia projekteja, toisin sanoen niiden vetäjiä, sinäkin verorahoillasi elätät. Nopealla laskemisella sata erilaista lehteä, mukaanlukien sellainen helmi kuin Noon Viestintä Oy:n viestintäammattilaisten aikakausjulkaisu Huili, 10 000 euron tuki vuodelle 2017, pari lehteä ja pari blogipostausta per vuosi. Mukana tukielättien listalla on myös umpivasemmistolainen Voima lehti, 50 000 €, Naisasialiitto Unionin Tulva-lehti, 24 000 euroa sekä tietysti kaikkien kestosuosikki, itseään Sadankomiteaa ja Suomen Rauhanliittoa lähellä olevaksi, mutta silti poliittisesti sitoutumattomaksi, julistava Ydin-julkaisu, 20 000 euroa. Ja nämä esimerkit ovat vain pieni pintaraapaisu niistä miljoonista euroista, joilla kolmatta sektoria elätetään.

Minä olen tehnyt poliittista blogia vuodesta 2013 asti, ja käyttänyt satoja tunteja tuottaen luettavaa ja katseltavaa kymmeniksi tunneiksi saamatta mitään avustuksia siinä, missä feministit ja kommunistit raapivat hömppäjulkaisujaan kasaan verottajan minulta viemillä rahoilla. Esimerkiksi aloittelevan kellaribändin jäseniä ja uutta nettiuutissivustoa avaavia ihmisiä verotetaan ja heidän rahansa annetaan poliitikkojen selkiä oikealla tavalla rapsutteleville kilpailijoilleen. Millä argumentilla tällainen ryöstetyillä rahoilla sikailu oikein voidaan oikeuttaa?

Mutta ei tässä vielä kaikki. Ainakin minussa herättää epätoivonsekaista hilpeyttä sosiaali- ja terveysministeriön Terveyden edistämisen määrärahan käyttösuunnitelma vuodelle 2017. Minusta on hurjaa, että ihmiset, jotka eivät osaa tallentaa Word-dokumenttia PDF:ksi, ovat jakamassa miljoonien eurojen avustusrahoja erilaisten eturyhmien projekteihin.

Näistä rahavirroista, koplauksista, kytköksistä ja suhmuroinneista voisi todennäköisesti rakentaa vuokaavion, jollaista tämä planeetta ei ole aikaisemmin nähnyt.

Sitä voidaan tietysti aina pohtia, olisiko hyvä vain leikata kaikki veronmaksajilta kolmannelle sektorille kaadetut tuet, vai millaiseen logiikkaan perustuen osa tuista säilytetään ja mitä ei? Henkilökohtaisesti olisin valmis lakkauttamaan kaikki tuet kolmannelta sektorilta tai kompromissiesityksenä säilyttämään korkeintaan tietyt nuorten harraste- ja liikuntatoiminnan tuet, niistä kun saadaan pitkäaikaisia konkreettisia hyötyjä.

Tottakai tästä alkaa välittömästi itku ja valitus sydämettömästä porvarista, joka haluaa viedä uhridemografeilta leivän suusta ja sukatkin jalasta. Jokainen julkisella rahalla puuhasteleva eturyhmänsä edustaja tietysti näkee juuri oman tekemisensä täysin korvaamattomana toimintana, jota ilman Suomi on jollain abstraktilla mittarilla tietysti huomattavasti huonompi paikka ja on vaarassa tippua jossain “sivistysvaltioiden” mielikuvitusrankingissa viimeiseksi. Ja tähän syyllistämiseen lähes koko julkisrahoitteisen kolmannen sektorin olemassaolo perustuu: Tulonsiirroilla luotu tukimekanismi on synnyttänyt ihmisiä ja yhteisöjä, jotka ovat saamistaan tulonsiirroista riippuvaisia, joten tuen lopettaminen voidaan esittää automaattisesti ihmisoikeusrikosena ja henkilökohtaisena hyökkäyksenä jokaista tuesta hyötyvää kohtaan.

Todellisuudessa tuet lopettamalla antaisimme niille oikeasti halutuille ja hyvinvointia tuottaville kansalaisjärjestöille, taiteen muodoille ja muulle yhdistystoiminnalle paremmat edellytykset, kun ne voisivat tukihakemusten sijaan keskittyä tekemään sitä, missä niiden pitäisi olla hyviä.

Näin esimerkin omaisesti, ei tämä maa, tai edes tämä planeetta, tarvitse veronmaksajien lompakoista, Monikulttuurijärjestöjen yhteistyöverkoston kautta rahoitettua, Askelten Palo Ry/ Pasos De Fuegoa saati muutakaan hevonvitunhumppa-järjestöä yhtään mihinkään. Jos täällä pohjolassa halutaan ylläpitää uljaita latinoperinteitä, niin esimerkiksi Macchu Picchu-veljekset puhaltelivat pan-huiluihin Oulun keskustassa jo 90-luvulla. Satun tietämään, kun olin silloin Rotuaarilla sijainneessa perheyrityksessä töissä ja kesät kuuntelin raikkaita soundeja suoraan Andeilta. Tämä poppoo on luonut omalla työllään, eli katumusisoimalla, myymällä levyjään ja korujaan, varmasti enemmän kulttuurivaihtoa ja hyvinvointia kuin mikään veronmaksajien rahoilla kantapäähyppyjä ja kärrynpyöriä tekevä humppaorkesteri.

Puhumattakaan nyt niistä yhden ihmisen vessanrakennusprojekteista Afrikkaan, poliittisten eturyhmien ja sidosryhmien lahjukset, subjektiivisen estetiikan eli taiteen ja kulttuurin tuet ja niin edespäin. Mikään näistä ei ole tarpeellinen tai valtion ydintehtäviin kuuluva toiminto, jota olisi perusteltua rahoittaa veronmaksajien rahoilla, ja ne tulisikin lopettaa välittömästi. Puuhastelkaa perkele omilla rahoillanne, niin kuin me muutkin.

http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005269047.html
http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005268241.html
http://www.hs.fi/talous/art-2000005139833.html
https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/175033-useampi-somali-tyoton-kuin-tyoss…
http://stm.fi/rahoitus-ja-avustukset
http://minedu.fi/avustukset
http://minedu.fi/documents/1410845/3875680/2017_P%C3%A4%C3%A4t%C3%B6slis…
https://ydinlehti.fi/mika-ydin/
http://stm.fi/documents/1271139/1359032/1092164P__t_s_10_1_2017__liite_1…
https://askeltenpalo.com/