Miksi kommunismi on Suomessa salonkikelpoinen aate?

Tämä blogi on julkaistu alunperin osoitteessa puheenvuoro.uusisuomi.fi.

En jaksa ymmärtää, miksi Suomessa edelleen romantisoidaan kommunismia, tuota maailman murhaavimpiin kuuluvaa ideologiaa? Neuvostoliittoa, Karl Marxia, Che Guevaraa ja muita reaalisosialismin airueita täällä ihaillaan kritiikittä, vaikka niihin liittyy hirvittävä määrä samoja piirteitä, ja vielä enemmän väkivaltaa, kuin vaikkapa kansallissosialismiin, tuohon täysin aiheellisesti halveksittuun aatesuuntaukseen.

Ei kansallissosialismia, kommunismia, sosialismia tai muitakaan kollektivistisia aatteita tulisi erityisemmin helliä tai katsella hiljaa vierestä, jos arvostaa vapautta tai demokratiaa. Siksi julkisessa keskustelussa kaikille tulee olla samat säännöt: Jos fiilistelet ja symppailet totalitarismia, niin tulee lunta tupaan. Tällä hetkellä näin ei kuitenkaan ole.

Huvfudstadsbladetin haastattelussa Vasemmistoliiton puoluejohtaja Li Andersson tiesi kertoa olevansa marxilainen, kun analysoidaan työn ja pääoman ristiriitaa, joka kuulemma määrittää nykyajankin työmarkkinoita. Tämä reilun sadan vuoden takaa pölähtänyt raikas tuulahdus ei herättänyt sen enempää lehdistössä kuin muuallakaan käytännössä minkäänlaisia väreitä.

Vain kaksi päivää Anderssonin jälkeen Vihreiden puheenjohtaja Touko Aalto kertoi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että “Kommunismin aate ja utopia ovat kauniita” ja yritti heti seuraavassa lauseessa tehdä pesäeroa reaalisosialismin uhrien ja itse ideologian välille. Vapaasti mukaillen Aallon logiikka kuuluu, että “kommunismi on hyvä juttu, mutta jätkät pilas”, aivan niin kuin reaalisosialistiset kokeilut eivät olisi joka kerta päätyneet joukkomurhiin, totalitarismiin ja mittaamattomaan inhimilliseen kärsimykseen.

Moni tätä lausuntoa parhain päin itselleen ja muille selitellyt sanoi, että Aaltohan on aikoinaan hypännyt pois kommunistisen nuorisoliiton järjestötoiminnasta tajuttuaan kommunismin käytännön sovellusten ongelmat, eikä näin ollen enää symppaisi kommunismia. Mutta jos Aallon sanomisia luetaan ihan tarkasti, niin Aalto vain irtisanoutui itselleen assosiaatioriskin aiheuttavista väkivalta- ja vallankumousfantasioissa piehtaroivista räyhääjistä, mutta pitää edelleen kommunismin aatetta kauniina. Se on sanatarkka sitaatti, jota on mielestäni syytä toistaa sen uskomattoman luonteen takia.

Mutta mitä se Aallon kauniina pitämä kommunistinen aate tai Anderssonin fiilistelemä marxilainen työn ja pääoman ristiriita sitten on?

Jos katsotaan esimerkiksi Karl Marxin kirjoittaman Kommunistisen manifestin toista osaa, niin siinä proletariaatin poliittisiksi tavoitteiksi asetetaan mm. maaomaisuuden pakkoluovutus, korkea progressiivinen vero, perintöoikeuden lakkauttaminen, maastamuuttajien ja hallintoa vastaan kapinoivien ihmisten omaisuuden takavarikointi, tuotantovälineiden ja kulkulaitosten sosialisointi valtion hallintaan, työvelvollisuus kansalaisille sekä tuotannon keskusohjaus valtion toimesta.

Marxilainen työn ja pääoman ristiriita tarkoittaa typistettynä pelkoa siitä, että pääoman keskittyminen veisi työläiseltä mahdollisuuden elättää itsensä palkkatyöllä sekä mahdollisuuden vapauttaa itsensä palkkatyöstä ahneen kapitalistin hallitessa pääomia. Suomalaisiin vasemmistopuolueisiin, eli Vihreisiin, demareihin ja Vasemmistoliittoon, tiukasti kytkeytyvän marxilaisen talousteorian suurin ristiriita onkin mielestäni se, että siinä ajatellaan kaiken työllä tuotetun lisäarvon kuuluvan työntekijälle.

Iloinen poikkeus työläisen oikeuksiin tehdään vain, kun valtiokoneisto tarvitsee rahaa ja alkaa verottaa sitä työläisen tuottamaa lisäarvoa. Silloin työläisen, ja kaikkien muidenkin, oikeudet lakkaavat painamasta vaakakupissa. Muistutan vielä, että suomalaiset sosialistit, eritoten Anderssonin johtama Vasemmistoliitto, kannattavat korkeampaa verotusta keskushallintoihanteensa toteuttamiseksi. Nämä puolueet ja poliitikot löydät sieltä, mistä kuuluu isoin mölinä eriarvoisuudesta, epäinhimillisestä oikeistolaispolitiikasta, uusliberalismista tai aina, kun julkisen sektorin kulurakennetta halutaan tervehdyttää.

Aiheeseen liittyvänä anekdoottina mainittakoon, että Karl Marxin kirjoittamassa “Palkkatyö ja pääoma”-kirjasessa ainoa maininta verotuksesta on se kohta, jossa verotusta verrataan orjuuteen.

Jos haluatte piinata itseänne, niin lukekaa alla olevasta linkistä Friedrich Engelsin ja Karl Marxin järkeilyä työn ja pääoman ristiriidasta, jossa pelätään kehruu-Jennyä, tehdään kaikki väärät oletukset tuottavuuden nousun seurauksista, eikä oteta huomioon edes työmarkkinoilla toimivaa kysynnän ja tarjonnan suhdetta. Teksti vaikuttaa lähinnä alakouluikäisen aivoituksilta, jotka ovat varmaankin vedonneet lähes kaksisataa vuotta sitten teollistumisen ajan alun kouluttamattomiin työläisiin. Se, miten tällainen aapistason epäfilosofia voi edes etäisesti vedota maailman parhaaksi mainostetusta peruskoulusta valmistuneeseen ihmiseen, puhumattakaan modernin ajan tietotyöläisistä, on minulle täysi mysteeri. Mutta silti moni puolue elää toistelemalla näitä pian kaksisataa vuotta vanhoja epätosia kliseitä.

Kommunismiin siis kuuluu olennaisena osana markkinatalouden vastustaminen sekä luopuminen niin omistusoikeudesta kuin muistakin keskushallinnon haitallisiksi katsomista yksilönvapauksista, jotka taas on länsimaisten vapaiden ja liberaalien demokratioiden vankimpia aatteellisia kivijalkoja. Vaikka sosialistit ja kommunistit yrittävätkin pukea aatteilleen vapauden kaapua, on molemmissa kyse ihmisten henkisestä ja fyysisestä orjuuttamisesta.

Vaikka niin Vihreät kuin Vasemmistoliittokin puheenjohtajiensa suulla markkinoivat väitettyä liberaaliuttaan, ovat marxilaisuus ja kommunismi, kaikkien sosialististen keskushallintoutopioiden tavoin, yksilönvapauden vankimpia vihollisia. Niihin molempiin kuuluu hatara, kuperkeikkaa pyörivä teoria, tavan kansalaisen mahdollisuudesta lunastaa itselleen todellinen vapaus vain alistumalla keskushallintojärjestelmän kuuliaiseksi orjaksi.

Vaikken minä usko Aallon tai Anderssonin haaveilevan porvarin taluttamisesta kuopan reunalle tai vankileirien saaristosta, niin kommunismin tai marxilaisuuden aatteellinen ihannointi ei voi olla vaikuttamasta kannattajiensa politiikkaan. Näitä aatteita seuratessa lopputulos on joka ikinen kerta ollut tismalleen sama, eikä se fakta muutu vaikka kuinka etukäteen irtisanoutuisit reaalisosialismin eriarvoistavasta politiikasta, vähemmistöryhmien sortamisesta, vankileirien saaristoista ja keskushallinnon aiheuttamista nälänhädistä.

Vaan näkyykö paheksuvia kolumneja lehdissä, ”järkyttyneitä” lausuntoja Aallon ja Anderssonin ”kylmäävistä ja ihmisyydelle vieraista” ajatuksista, tai somessa raivoavien vasemmistoaktiivien kolonnia? Näkyykö räikeää tekopyhyyttä analysoivia kolumneja siitä, kuinka eriarvoisuudesta ja vähemmistöistä poliittisen markkinointikärjen tehneen puolueen PJ:t symppailevat ideologiaa, jonka saavutukset eriarvoisuuden kasvattajana ja vähemmistöjen sortajana ovat aivan omassa luokassaan? Ei näy, koska jostain täysin käsittämättömästä syystä Suomessa kommunismia pidetään edelleen vain harmittomana ja väärin ymmärrettynä halipusipörröpupu-ideologiana.

On aivan päivänselvää, mitä tapahtuisi, jos joku puoluejohtaja toteaisi kansallissosialistisen aatteen ja utopian olevan kauniita, tai kehuisi olevansa Adolf Hitlerin kehittämien filosofisten houreiden päälinjoista samaa mieltä. Millainen poliittinen myrsky nousisi, jos jonkun kansanedustajaehdokkaan vaalitilaisuudessa laulettaisiin reippaita Sturmabteilungin marssilauluja, vähän niin kuin Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Veronica Honkasalon vaalitilaisuudessa vuonna 2015 laulettiin stalinistien omakseen ottamia taistolaisralleja?

Kuvitelkaapa sitä hulabaloota, jos persunuoret olisivat lanseeranneet Laura Huhtasaaren presidentinvaalikampanjaa varten paidan, johon olisi sommiteltu Huhtasaaren kuva tyylillisesti mukaillen jonkun kuolleen fasistijohtajan ikonista kuvaa. Siis aivan kuten demarinuoret tekivät Tarja Halosesta Che-paidan vuoden 2006 presidentinvaaleissa. Entä, jos jonkun oikeistopuolueen kansanedustajaehdokkaan vaalitilaisuudessa soittaisi Joseph Göbbels-niminen bändi, kuten Vasemmistoliiton puolueaktiivin, Dan Koivulaakson, vaalitilaisuudessa vuonna 2011 soitti Che Guevara-niminen yhtye?

Suomalaisessa julkisessa keskustelussa voi huoletta fanittaa viime vuosisadan verisintä ideologiaa tuosta noin vain, palkinnoksi erityisesti medialta tulee hiljainen hyväksyntä tai selkääntaputuksia. Mutta auta armias, jos haluaisit purkaa kotimaisia kartelleja ja monopoleja, tasapainottaa julkisen sektorin budjettia tai vapauttaa työmarkkinoita keskussääntelyn ikeestä, niin saat kuulla olevasi epäinhimillinen, kylmä ja eriarvoistava köyhien vihaaja, naisvihamielinen äärioikeistolainen ja kaikki ne muut kliseet, joita vasemmistopuolueiden some-tileiltä voi käydä ihastelemassa.

Jotta se nyt ei jäisi kenellekään epäselväksi, niin kommunismi, marxilaisuus ja kansallissosialismi ovat totalitaristisia ja äärimmäisen murhaavia ideologioita. Kaikki ne ovat kahlanneet historiankirjojen sivut läpi kädet veressä, mutta vain yhtä niistä pidetään Suomessa haitallisena, muita enemmänkin kannattajansa kunniamerkkeinä. Näitä kaikkia totalitarismiin vääjäämättä johtavia aatteita tulisi vastustaa aktiivisesti, ja niin vapauksiaan arvostavan kansalaisen kuin mediankin tulisi haastaa niiden puolestapuhujat julkisessa keskustelussa aina tilaisuuden tullen.

Näin tekemällä Suomi-neito voisi vihdoin astua vapauden valoon totalitarismin varjoista, ja pääsisimme rakentamaan parempaa tulevaisuutta, jossa vapaus on jakamaton, yhteiskuntamme tärkein, arvo.

https://www.verkkouutiset.fi/li-andersson-kylla-olen-marxilainen/
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201804042200847525_u0.shtml
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/artikkeli-1.230613
https://www.verkkouutiset.fi/tarja-halonen-verot-pitaa-kerata-elina-lepo…
http://www.dailymail.co.uk/news/article-4076244/Distressing-photos-1920s…
https://fi.wikipedia.org/wiki/Karl_Marx
http://sosialismi.net/wp-content/uploads/2008/08/manifestiwww.pdf
https://www.marxists.org/suomi/marx-engels/1849/palkkatyo-ja-paaoma.htm