Totalitarismilla rasismia vastaan
Tämä blogi on julkaistu alunperin osoitteessa puheenvuoro.uusisuomi.fi.
Suomessa taantumuksellinen arvokonservatismi on viime vuosina ilahduttavasti hävinnyt taistelun toisensa jälkeen. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöjen oikeudet ovat parantuneet samalla, kun monista muista arvo- ja markkinaliberalismia sivuavista teemoista käydään aktiivista kansalaiskeskustelua. Julkisessa keskustelussa pohdiskeleva ja johdonmukainen argumentointi kuitenkin on jäämässä jalkoihin ja isointa ääntä pitävää taantumuksellinen vasemmisto, joka on valinnut taistella fasismia, rasismia ja sortavaa poliisivaltiota vastaan juurikin totalitarismille ominaisilla keinoilla.
Malliesimerkki tästä “oikeamielisten” vaikean ristiriitaisesta suhteesta omiin aatteisiinsa on Vihreiden nuorten puheenjohtajiston lanseeraama, ja erityisesti poliittisten nuorisojärjestöjen sekä ylioppilaskuntien promotoima, Rasismi rikoslakiin-kampanja. Siinä kiteytyy mekanismi, jossa syvällisempään yhteiskunnalliseen ja filosofiseen analyysiin kykenemättömät, hyvää tarkoittavat hölmöt, ujuttavat yhteiskuntaamme totalitarismia väittäen kirkkain silmin tekevänsä niin suvaitsevamman ja vapaamman yhteiskunnan puolesta.
Kampanja vetoaa vuonna 1965 luotuun, kansainväliseen rotusyrjinnän poistamiseen tähtäävään sopimukseen. Toki olemassa olevaan sopimukseen tai lakiin vetoaminen alkeellinen argumentaatiovirhe, jolta Humen giljotiini leikka kärjen todeten, ettei tosiasioista voi johtaa moraalisia sääntöjä. Mutta tähän aloitteeseen sisältyy yhteiskunnallisesti paljon merkittävämpiäkin ongelmia, joiden takia jokaisen fasismista ja totalitarismista huolissaan olevan pitäisi sitä vastustaa.
Tämän aloitteen allekirjoittajat eivät ikävä kyllä tunnu ymmärtävän vapauden, eritoten mielipiteenvapauden, kovinta ydintä. Läpi mennessään lakimuutos tarkoittaisi kansalaisjärjestöjä valvovan mielipidepoliisin perustamista Suomeen, mikä on ehkäpä älyvapaimpia tavoitteita niiltä tahoilta, jotka kuulevat rautasaappaiden kopsetta joka nurkan takaa.
Rasismi on aate, jonka mukaan eri etnisyyksiä edustavat ihmiset eivät ole keskenään tasavertaisia, minkä takia heidän ei tulisi olla myöskään lain edessä tasavertaisia. Rasistinen ajatusmaailma on ainakin minun mielestäni perusteeton ja moraalisesti kestämättömällä pohjalla, mutta ei kuitenkaan mitään, mitä keskushallinnon tulisi valvoa tai lähteä sanktioimaan.
Niin vastenmielinen aate kuin rasismi onkin, sitä ei voida perustellusti kieltää sen enempää yksilöiltä kuin yhteisöiltäkään niin kauan, kun se ei manifestoidu joksikin aidosti yksilönvapauksien kannalta ongelmalliseksi ilmiöksi, kuten syrjiväksi lainsäädännöksi, rasistisiksi käytännöiksi julkishallinnon virkailijoilla, vakavasti otettavaksi väkivallan uhaksi tai väkivallaksi. On eri asia olla pitämättä jostakusta kuin uhkailla häntä tai jopa vahingoittaa häntä fyysisesti.
Jos ja kun esimerkiksi Suomen Vastarintaliikkeen kaltaisen järjestön toiminta johtaa jatkuviin henkeen ja terveyteen kohdistuviin rikoksiin sen jäsenistön toimesta, voi sen virallinen lakkauttaminen olla perusteltua ja se lienee mahdollista nykyiselläkin lainsäädännöllä. Koska järjestörekisteristä poistaminen ei kuitenkaan estä kansalaisaktivismia, on vaikeaa nähdä uuden lain kautta saavutettavan muuta kuin marttyyriuden ojentamista totalitaristeille ja rasisteille. Minä pelkään, että se netissä aivan suhteettoman suuren julkisuuden saavuttanut muutaman aktiivikulipään ääliöprikaati saa vain lyömäaseen ideologisessa taistelussaan, jos heidän yksilönvapauksiaan lähdetään rajaamaan huonoin perustein.
Neuvostoliitossa yritettiin aikoinaan kieltää uskonnot, mutta edes NKVD:n sadistiset murhaajat ja vankileirien saaristo eivät voineet kitkeä ihmisiltä heidän aatteitaan vaikka julkinen uskonnon harjoittaminen lakkasikin toviksi. Jos edes maailmanhistorian pahamaineisin murhaamiskoneisto ei kyennyt kitkemään uhriensa ideologiaa, on suomalaisten nuoriso- ja kansalaisjärjestöjen ristiretki yksilönvapauksia vastaan tuomittu epäonnistumaan vaikka asiasta laki saataisiinkin aikaiseksi.
Ehkäpä tärkeimpänä kysymyksenä koko asiassa on se, miten rasismi määritellään tämän lain kontekstissa? Esimerkiksi moderneissa feministisissä piireissä ajatellaan, että valkoihoista ihmistä kohtaan ei voi olla rasistinen siinä, missä paljon tapetilla olleet vasemmistolaiset antifasistiset piirit leimaavat rasisteiksi kaikki, jotka eivät ehdoitta hyväksy antifan pyhiä julistuksia ainoana oikeana totuutena. Rasismisyytöksiä lentää herkästi myös turvapaikkapolitiikasta, ulkomaalaislaista tai yleisesti ottaen vain maahanmuutosta keskusteltaessa vaikka keskustelu olisikin asiallista.
Se näiltä totalitarismin sinisilmäisiltä airueilta on vaatimuksiensa suhteen myös unohtunut, että lakeja yleensä tulkitaan hyvin luovasti kulloinkin puhaltavien poliittisten tuulien mukaisesti.
Suosittelisin kaikkia lakimuutoksia ajavia aina ajattelemaan, että miten se kaikista eniten vihaamanne aatteellinen ryhmä, vaikkapa ne kansallismieliset rasistit, soveltaisivat laatimaanne lakia? Esimerkiksi tuo rotusyrjinnän poistamista koskeva asetus ei puhu mitään Suomessakin hyväksytystä positiivisesta syrjinnästä, vaan keskittyy pelkästään rasismiin sen oikeassa merkityksessä etnisyyteen perustuvana syrjintänä, oli sen kohde minkä etnisen ryhmän edustaja tahansa. Tätä tosiasiaa vasten tuota asetusta voidaan tulkita poliittisen ilmapiirin muuttuessa myös niin, että etnisten vähemmistöjen auttamiseen tarkoitetut erityistuet voidaan lakkauttaa rasistisina.
Rasististen yhdistysten ja kyseisen aatteen ympärille kokoontumisen kieltäminen voi tuntua nyt hyvältä idealta, mutta mitenkäs sitten suu pannaan, jos poliittiset tuulet puhaltavat umpikonservatiiviset tai jopa äärioikeistolaiset piirit vallankahvaan? Silloin käy nimittäin niin, että kaikki etnisyyteen perustuvia kiintiöitä ja positiivista syrjintää ajava, moderniin vasemmistoaatteesen tai feministiseen filosofiaan nojaava kansalaisjärjestötoiminta loppuu kuin seinään ja niiden edustajista tulee poliittisen vainon uhreja. Feministinen puolue, Naisasialiitto Unioni, Vihreät ja Vasemmistoliitto nuorisojärjestöineen, tietyt maahanmuuttajajärjestöt ja niin moni muu samoihin arvoihin sitoutunut kansalaisjärjestö loppuu sillä sekunnilla, kun tuota lakia pääsee valjastamaan se porukka, joka lailla piti alunperin vaientaa.
Minäkään en halua Suomeen järjestäytynyttä rasismia tai mitään muutakaan rasismia, mutta olen sitä mieltä, että keinot taistella esimerkiksi kansallissosialismin kaltaista väkivaltaista ja rasistista vasemmistoaatetta vastaan täytyy löytyä muualta kuin yksilönvapauksien karsimisesta. Paradoksaalisesti juuri totalitarismia ja fasismia kaikkialla näkevä suomalainen vasemmisto on yrittänyt aktiivisesti etäännyttää meitä tasa-arvoisten, vapaiden, sivistyneiden ja markkinataloudella rikastuneiden länsimaiden joukosta, ja naittaa Suomea sosialismista syntyneiden hirmuvaltojen haareemiin. Neuvostoliitto, Kuuba, Venezuela ja muut vastaavat sosialistiset ja totalitaristiset utopiat ovat historiallisesti olleet suomalaisen vasemmiston sydämissä samalla, kun sen edustajat ovat syyttäneet länsimaistumista ajaneita markkinaliberaaleja fasisteiksi, natseiksi ja äärioikeistolaisiksi.
Rasismi rikoslakiin-kampanja on järjestäjiensä sokeudesta kumpuava, vapaan demokratian ja länsimaissa tunnustettujen kansalaisoikeuksien vastainen kampanja, jolla varmasti pyritään hyvään, mutta joka johtaa ajatuspoliisin syntyyn ja ihmisten tuomitsemiseen oikeusasteissa heidän mielipiteidensä takia. Tällaista leimallisesti diktatuureihin ja totalitaristisiin yhteiskuntiin kuuluvaa juridista mekanismia ei Suomeen tule missään tapauksessa hyväksyä, riskit meille kaikille ovat liian kovat.
Ainoa oikeasti tehokas tapa vastustaa totalitarismia on se, että kulttuuriimme juurtuu vapausaatetta vahvasti syleilevä alavire, jonka johdattelemana suomalaiset automaattisesti vastustavat yksilönvapauksia uhkaavia ideologioita. Historiankirjat taas kertovat lukuisia lohduttomia tarinoita siitä, kuinka keskusjohtoinen mielipiteenvapauden rajoittaminen johtaa poliittisiin vainoihin ja lopulta totalitarismiin. Mutta tämä analyysi jää aina tekemättä, kun omasta mielestään oikeamieliset lähtevät rajoittamaan muiden ihmisten vapauksia oman aatteellisen agendansa suojelemiseksi. Silloin rautasaappaiden kopse ei lopu koskaan, ne saappaat vain vaihtavat omistajaa.
http://www.rasismirikoslakiin.fi/
http://www.rasismirikoslakiin.fi/wp-content/uploads/2016/09/LA_Yanar_J%C…
https://www.facebook.com/huominenilmanpelkoa/?fref=nf
http://www.finlex.fi/fi/sopimukset/sopsteksti/1970/19700037