Slide

Artikkelit

Työmarkkina-capot on piiskattava demokratialle kuuliaisiksi

12.03.2018

Tämä blogi on julkaistu alunperin osoitteessa city.fi.

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla julkaistiin kirjoitus, jossa työmarkkinajärjestöjen edunvalvojat löytävät niin suloisella tavalla sovun yhdistäen voimansa koko muuta yhteiskuntaa vastaan. Kirjoituksen rivien välistä pystyi näkemään kuinka SAK:n entinen puheenjohtaja ja SDP:n kansanedustaja, Lauri Ihalainen potkii maassa makaavaa suomalaista parlamentarismia munuaisiin samalla, kun EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen repii uhrilta kelloa kädestä ja lompakkoa taskusta.

Ihalainen ja Laatunen muistuttavat näennäisen sovittelevasti, että tiukalla sääntelyllä, yleissitovuudella, kolmikannalla ja muilla työmarkkinajärjestöjen sanelemissa raameissa tehdyillä päätöksillä hallitus on lunastanut itselleen työrauhan. Suomeksi tulkattuna tämä passiivisaggressiivinen uhkaus tarkoittaa sitä, että muutoksia voidaan tehdä, kunhan ne eivät heikennä työmarkkinajärjestöjen valtaa. Monen korvaan tämä kuulostanee pirujen seinille maalailulta. Mutta katsokaapa mitä tapahtui, kun hallituksessa pohdiskeltiin ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan laajentamista myös ammattiliittojen ja työttömyyskassojen ulkopuolisille jäsenille.

Näitä asioita ei tietysti ammattiliittojen markkinointimateriaaleista löydy, mutta työntekijän ei esimerkiksi tarvitse kuulua liittoon saadakseen ansiosidonnaista työttömyystukea, pelkän työttömyyskassan jäsenyys riittää. Ammattiliittojen kyljessä toimivat työttömyyskassat maksavat vain 5,5 % ansiosidonnaisen työttömyysturvan kokonaiskuluista. Loput 94,5 % tulee veronmaksajien kukkaroista, eli myös liittoihin ja kassoihin kuulumattomilta. Tätä taustaa vasten olisi oikeudenmukaista ulottaa ansiosidonnainen koskemaan kaikkia suomalaisia. Mutta juhlapuheissa muka työntekijöiden oikeuksia ajaville ammattiliitoille tämä ei tietenkään sovi, koska se veisi niiltä yhden suurimmista propaganda-aseistaan ja murentaisi niiden valtaa merkittävällä tavalla.

Ammattiliittojen likaisten temppujen osasto tulkitsikin tällaisen, veroja maksavan työntekijän aseman parantamisen, ja minä siteeraan SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutolaa, “hyökkäykseksi AY-liikettä kohtaan”. SAK myös vaatii, siis ei pyydä, vaan vaatii, Suomen hallitukselta selvitystä asiaan liittyvistä yksityiskohdista. Huutola vieläpä uhkaa, että AY-liike on valmis työtaistelutoimiin, toisin sanoen uusiin lakkoihin ja koko kansantalouden päälle paskantamiseen, jos hallitus yrittää tehdä työmarkkinauudistuksia ilman AY-liikkeen antamaa lupaa.

Toisin sanoen, demokraattisesti valittua eduskuntaamme yritetään uhkailla ja kiristää taipumaan ammattiliittopomojen antamiin käskyihin. Puhe työrauhasta siis tarkoittaa sitä, että ongelmia ei tule niin kauan kuin kulloinenkin hallitus nöyrästi hyppii Hakaniemen veroparatiisipomojen pillin tahtiin ja ojentaa työmarkkinajärjestöille vallan päättää kaikkia kansalaisia koskevista asioista. Hallituksen työrauhaa uhkaa vain se, että hallitus yrittäisi vahvistaa suomalaista demokratiaa palauttamalla eduskunnalle oikeuden itsenäiseen päätöksentekoon.

Laatunen ja Ihalainen ovat kyllä huolissaan Suomen pärjäämisestä taloudellisessa kilpailussa, mutta keinot asiaintilan parantamiseksi ovat sitä samaa työmarkkinajargonia, johon takertumalla Suomi on rimpuillut taloudellisesti jo vuosikymmeniä, eritoten viimeisen kymmenen vuoden talouskurimuksen ajan. Puhutaan maltillisista palkkaratkaisuista, työelämän sääntöjen kehittämisestä ja vientialojen tukemisesta, mutta mitään normista poikkeavaa tai konkreettista kumpikaan ei ehdota.

Kirjoituksessa puhutaan myös luottamuksen tärkeydestä. Vaade luottamuksesta tosin on tässä tapauksessa yksisuuntaista ja tarkoittaa työmarkkinajärjestöjen luottavan siihen, ettei laillisesti valittu eduskuntamme kyseenalaista työmarkkinajärjestöille luovutettua valtaa. Ihalaisen ja Laatusen mielestä on huono asia, että hallitus on palauttanut työmarkkina-, perhe- ja sosiaalipoliittisen valmistelun eduskuntaan. Siinä on nimittäin sellainen riski, että kulloinenkin eduskunta ja hallitus heijastelisikin kansalaisten haluja eikä työmarkkinapolitrukkien päähänpistoja! Kaupantekijäisiksi nämä parlamentaarisesti lukutaidottomat vielä syyttävät hallitusta vallanhimosta, koska se on halunnut palauttaa päätösvaltaa takaisin demokraattisesti valitulle eduskunnalle!

Työmarkkinajärjestöjen strategiaan siis kuuluu uhkailu, kiristys, pelottelu, korruptio ja valheellinen propaganda. Nämä eivät ole tavallisten kansalaisjärjestöille, vaan mafialle ja muille rikollisjärjestöille tyypillisiä toimintatapoja tyyliin: “Onpa sinulla siinä kivasti rullaava kansantalous. Olisi sääli, jos sille sattuisi jotain”.

Viimeaikaisten lausuntojen perusteella äärimmäisen autoritäärisesti liittojaan johtavilta työmarkkina-kummisediltä on suuruudenhulluudessaan päässyt unohtumaan, ettei tätä maata johdeta Hakaniemestä tai Etelärannasta. Ylin lainsäädäntövalta kuuluu Suomen demokraattisesti valitulle eduskunnalle, se tulisi kaikkien pitää mielessä.

Työmarkkinajärjestöt eivät ole muuta kuin yhdistyksiä, kansalaisjärjestöjä, joilla tulee olla lainvalmistelussa rooli korkeintaan asiantuntijalausuntojen antajana. Äänestäjät eivät yksinkertaisesti ole antaneet työmarkkinajärjestöille lupaa päättää kaikkien suomalaisten asioista, vaikka eri puolueissa vaikuttavien korruptoituneiden eturyhmäpoliitikkojen siunauksella niin on annettu tapahtua jo vuosikymmenien ajan.

Se on sama kuin minä masinoisin vaikkapa Suomen Ekomodernistit ja Haukilahden urheiluampujat neuvottelemaan Suomen ympäristö- ja aselainsäädäntöä muutoksista. Yhdenkään demokratian luonnetta ymmärtävän kansalaisen ei tulisi moista hyväksyä, koska olisi moraalitonta ja demokratiaa rapauttavaa ojentaa eduskunnalle kuuluva valta demokraattisen päätöksenteon ulottumattomiin. Silti, iso osa suomalaisista ei osaa kyseenalaistaa työmarkkinamafian valta-asemaa ja vaikutusvaltaa jopa puolueiden sisällä.

Saamme joka viikko lukea toinen toistaan ylimielisempiä lausuntoja työmarkkinajärjestöiltä, aivan niin kuin ne olisivat ylin hallinnollinen elin Suomessa. On korkea aika kitkeä nämä suuruudenhullut visiot pois työmarkkinajärjestöistä, hyvällä tai pahalla. Kaikkeen työmarkkinacapojen ärhentelyyn pitää jatkossa reagoida nopeasti ja armottomasti, jotta suomalainen parlamentarismi ei enää koskaan joudu työmarkkinamafian panttivangiksi.

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005598062.html
https://yle.fi/uutiset/3-10110442