Slide

Artikkelit

Vasemmiston kanta ”köyhien kyykyttämiseen” muuttui yhdessä yössä

04.06.2019

Muistatteko, kun vasemmisto sätti kaksi viimeistä kautta hallitusta tupakkaveron nostamisesta? Asiasta puhuttiin erityisesti vuonna 2017, kun Vasemmistoliiton Eduskunnan tietopalvelulta tilaamassa tulonjakotilastossa osoitettiin alimpien tuloluokkien reaalitulojen laskevan, erityisesti alkoholi- ja tupakkaveron korotusten myötä.

Asiasta pidettiin meteliä vuosia ja mantra rajusti kasvaneista tuloeroista sekä köyhiä kyykyttävästä pahasta porvarihallituksesta kantoivat tähän päivään asti.

Nyt näyttää huoli köyhien kyykyttämisestä unohtuneen, koska pikavippihallitus on korottamassa tupakkaveroa 200 miljoonalla eurolla. Ei kuulu laulua epäinhimillisestä, köyhiä kyykyttävästä ja tuloeroja kasvattavasta oikeistohallituksesta.

Tämä on mun mielestä politiikassa aivan äärimmäisen vastenmielistä. Että kilpailevan puolueen politiikkaa vastustetaan ihan vain vastustamisen takia. Ja sitten kun roolit oppositiossa ja hallituksessa vaihtuvat, niin takki kääntyy välittömästi, eikä omaa tekemistä käsitellä enää samoin argumentein, joilla muita kritisoitiin vuosikaudet.

Tupakka kiistatta aiheuttaa tiettyjä ulkoishaittoja, joten sen verotus tiettyyn pisteeseen asti on perusteltua. Mutta verokilpailu on tosiasia myös tupakkatuotteissa. Jos askin hinta nousee 10 euron tuntumaan, tulee Virosta viinalastien mukana enenevissä määrin myös tupakkaa. Nuuskan suhteenhan me luovutimme jo verotulot Ruotsiin ja Viroon, haitat jäävät edelleen Suomeen. Tässäkin asiassa olisi syytä olla kohtuus ja järki mukana. #terestroika

 

Tämä blogi on julkaistu alunperin Uudessa Suomessa: Vasemmiston kanta ”köyhien kyykyttämiseen” muuttui yhdessä yössä | Uusi Suomi Puheenvuoro