Slide

Artikkelit

Ydinvoimavastaisuus johtaa päästöjen kasvuun – Tapaus Belgia

16.10.2020

Tältä näyttää ns. vihreä politiikka ja sen ytimessä oleva ydinvoimavastaisuus. Belgiassa vihreä energiaministeri Tinne Van der Straeten johtaa yritystä ajaa belgialainen ydinvoima alas vuoteen 2025 mennessä. Kuten olemme toistuvasti maailmalta nähneet, ydinvoimavastaisuus johtaa vääjäämättä fossiilisten polttoaineiden kulutuksen kasvuun. Ja niin tälläkin kertaa.

Nyt lisämausteena on vielä Nordstream 2-kaasuputkihankkeen turvallisuuspoliittiset vaikutukset. Tuon kaasuputken myötä yhä isompi osa Keski-Euroopan energiansaannista olemaan venäläinen maakaasun tuonnin varassa. Eurooppalaisilta päättäjiltä on näköjään unohtunut päivämäärä 1. tammikuuta 2006. Edeltävänä vuonna Venäjä oli ilmoittanut lähes viisinkertaistavansa maakaasun hinnan Ukrainalle. Ukraina ei suostunut maksamaan, joten Venäjä katkaisi kaasutoimituksen keskellä poikkeuksellisen kylmää talvea. On vaikeaa käsittää, miksi EU-maat haluavat tuollaisen hirttosilmukan omaan kaulaansa ja vieläpä vapaaehtoisesti.

On hyvä muistaa, että muutamia vuosia sitten myös suomalaisen ”ympäristö- ja tiedepuolue” vihreiden poliittisissa ohjelmissa vaadittiin tukea maakaasuterminaaleille. Aatteellinen ydinvoimavastaisuus on johtanut aina politiikkaan, joka pahentaa ilmastopäästöjä ja muita ympäristöhaittoja. Harmillista on, että tällainen lopputulokseltaan huono ympäristö- ja energiapolitiikan on tyypillisesti naamioitu ”ympäristönsuojeluksi” ja ”vihreydeksi”, joten se on uponnut luku- ja laskutaidottomiin kuin häkä.

Oli miten oli, ainakin Suomessa tehdään myös oikeansuuntaisia asioita. Pienten modulaaristen ydinreaktoreiden luvittamisen mahdollistava ydinenergialain muutos etenee työ- ja elinkeinoministeriössä. Samalla VTT:llä kehitetään omaa pienreaktoria, josta voisi tulla niin suomalaisen kaukolämpötuotannon kivijalka kuin hyvä vientituotekin. Jos nämä hankkeet menevät läpi, Suomi voi tulevaisuudessa korvata mittavan määrän fossiilista tuontienergiaa kotimaisella vähäpäästöisellä energialla. Ydinvoimalla voittoon! #terestroika

 

Tämä blogi on julkaistu alunperin Uudessa Suomessa: Ydinvoimavastaisuus johtaa päästöjen kasvuun – Tapaus Belgia | Uusi Suomi Puheenvuoro