Ylellä ongelmia neutraalin tiedonvälityksen kanssa

Viimeisen kahden vuoden aikana Ylen kolumnituotannon sisällöt ovat kokeneet kiihtyvän punasiirtymän. Kolumnistirekrytoinnit on tehty erilaisten vasemmistovaikuttajien joukosta ja kirjoitusten aiheet ovat liikkuneet korostetusti jopa radikaalivasemmistolaisissa aiheissa. Samalla vallan vahtikoira on toistuvasti kieltäytynyt julkaisemasta vasemmalle suuntautuvaa kritiikkiä.

Tiedän, että julkisuudesta riippuvaiselta poliitikolta ja kansalaisvaikuttajalta on jokseenkin itsetuhoista asettua poikkiteloin Ylen tai minkään muunkaan mediatalon kanssa. Mutta neutraalin tiedonvälityksen toteutuminen on toimivan demokratian kannalta niin tärkeää, etten voi enää perustella itselleni tämän analyysin lykkäämistä.

Ongelmat Ylen kolumnituotannossa nousivat jälleen esille, kun kolumnisti Janne Saarikivi julkaisi Facebookissa kirjoituksen, jota Yle ei halunnut julkaista. Saarivikivi on aiemmissa kirjoituksissaan mm. ylistänyt laman ihanuutta ja edistänyt radikaalia degrowth-ajattelua. Tällä kertaa kirjoitus kuitenkin koski retoriikkaa, jolla hallituksen epäillään johtaneen kansalaisia harhaan poikkeustilan aikaisista perusoikeuksistaan.

Muutos Ylen journalistisessa linjassa

Mistä tämä journalistisen etiikan kannalta perustelematon linjanmuutos sitten johtuu? Kolumneista puhuttaessa keskiöön nousee vuonna 2018 Ylen kolumnituottajaksi palkattu Tiina-Rakel Liekki. Huomionarvoista on se, ettei Liekillä ole journalistista koulutusta ja hänen kokemuksensa toimittajan työstä on verrattain vähäistä valtiollisen uutismedian kolumnituottajalta vaadittuun vastuullisuuteen nähden. Liekki tunnustautuu avoimesti vasemmalle kallistuvaksi feministiksi.

Jo vuosi sitten kyselin Liekiltä, mistä saisin listan aktiivisista Ylen kolumnisteista. Sellaista hän ei antanut. Syyksi Liekki ilmoitti, että kirjoittalistan myötä lukija saattaisi arvioida muutakin kuin yksittäisessä kolumnissa esiin tuotua näkökulmaa. Tällaisen arvioinnin pelkääminen tuntuu turhalta olettaen, että kirjoittaja- ja aihevalintojen eettisyys kestää ulkoisen tarkastelun. Mutta kestääkö?

Aate yhdistää

Jo aikaisemmin Ylen kolumnistikaartiin kuuluivat mm. degrowth-ideologiaa ja antikapitalismia kirjoituksissaan vaatineet Jani Kaaro, Janne Saarikivi ja Joona-Hermanni Mäkinen. Professori Heikki Hiilamo, joka on vihreiden entinen eduskuntavaaliehdokas ja vasemmistolaisen Voima-lehden osakas. Kirjailija Asta Leppä, joka kuvaa itseään ehdottomaksi feministiksi. Toimittaja ja feministi Reetta Räty. Toimittaja ja feministi Maria Pettersson. Sekä toimittaja ja pornoaktivisti Ina Mikkola, joka työssään käsittelee feministisen aatteen keskeisiä teemoja.

Sen jälkeen, kun Liekki aloitti toimessaan, Ylen kolumniosastolla on tapahtunut paljon muutoksia. Uudet kirjoittajarekrytoinnit ovat kallistaneet Ylen kolumnistien ideologisen painopisteen entistä jyrkemmin kohti kolumnituottajan omaa aatemaailmaa.

Ensimmäinen Liekin rekrytoima uusi kolumnisti oli Feministisen puolueen perustajajäsen ja ex-varapuheenjohtaja Maryan Abdulkarim. Lokakuussa 2018 aloitti feministiaktivisti Emmi Nuorgam, joka on pitkäaikainen vihreän puolueen aktiivipoliitikko. Marraskuussa kirjailija ja transaktivisti Susi Nousiainen, joka kertoo olevansa sukupuolentutkimusta lukenut feministi. Taiteilija Aiju Salminen, joka vaikuttaa vasemmistolaisessa kulttuuriyhdistys Kiilassa ja on tuottanut feministiselle puolueelle vaalitaidetta. Tohtori Saara Särmä, feministisen ajatushautomo Hatun perustaja. Kirjailija Sisko Savonlahti, joka luonnehtii itseään punavihreäksi feministiksi. Sekä päätoimittaja Tuukka Tervonen, tuhokapitalistisista talousliberaaleista kirjoittava vasemmistoliiton entinen kuntavaaliehdokas. Sosiaalisen median keskustelujen perusteella seuraava Ylen uusin kolumnisti on feministisen Tulva-lehden perustaja Anu Silfverberg.

Ei yksilön poliittinen identiteetti tietysti vielä itsessään mitään ratkaise, mutta punasiirtymästä kertoo myös kirjoitusten aihevalinnat. Pelkästään huhtikuun aikana julkaistuissa reilussa kahdessakymmenessä kirjoituksessa vaadittiin kasvatusalalle lisää palkkaa, kyseenalaistettiin yksiavioisuus, kahdessa puhuttiin asenteista pienituloisia kohtaan, useammassa ilmastonmuutoksesta ja neljä kirjoitusta keskittyi kritisoimaan jyrkästi “markkinauskovaisia”, kapitalismia ja talouskasvua. Vertailun vuoksi, viimeisin positiivisesti markkinatalouteen suhtautuva kolumni julkaistiin vuoden 2019 elokuulta.

Älkääkä ymmärtäkö väärin. Itsekin toivon ihmisten kuluttavan ympäristöystävällisemmin. Liberaalina olen myös pitkään puhunut seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta, kannatan ihmisille vapautta päättää perhemuodostaan ja teen jatkuvasti vaikutustyötä pienituloisten vaurastumisen mahdollistamiseksi. Mutta huolimatta siitä, mitä minä pidän tärkeänä, on Ylen kolumnituotannon aatteellinen vinouma selvästi havaittavissa.

Ennakkosensuurin makua

Viitteitä näistä ongelmista antaa myös ennakkosensuurilta haiskahtava kolumnistien ohjailu. Esimerkiksi ärhäkkäitä kolumneja identiteettipolitiikasta kirjoittanut politiikantoimittaja Sanna Ukkola sai taannoin Liekiltä tehtäväkseen kirjoittaa aihepiiristä “terveys, hyvinvointi ja ruoka”. Tämä rajaus sivuutti täysin Ukkolan journalistisen ydinosaamisen, ja johti sittemmin päätökseensä erota Yleltä.

Muutamia viikkoja sitten myös Ylen pitkäaikainen kolumnisti ja liberaali filosofi Jari Ehnrooth ilmoitti, ettei kolumnituottaja Liekki suostunut julkaisemaan sisältöpäällikön jo hyväksymää kolumnia. Kirjoituksessa käytiin läpi meihin liberaaleihin kohdistuvaa lokakampanjointia, josta minäkin olen saanut oman osani jatkuvien perusteettomien rasisti- ja äärioikeistosyytösten muodossa.

Ehkä mielenkiintoisin tapaus on yrittäjä Rajkumar Sabanadesanin kirjoitus, jossa ihmisiä ihonvärin, sukupuolen ja muiden ominaisuuksien perusteella jaotteleva kollektivistinen identiteettipolitiikka saa brutaalin täyslaidallisen kritiikkiä. Poikkeuksellisesti kirjoituksen keskiössä pyöri Jussi Halla-ahon lisäksi kolumnituottaja Liekin omaa viiteryhmää edustavat vaikuttajat Hussein Al-Taee, Veronika Honkasalo, Iiris Suomela ja Koko Hubara. Kirjoitus oli omiaan hälventämään epäilyjä toimituksen aatteellisesta puolueellisuudesta, mutta Liekki kieltäytyi julkaisemasta sitä.

Edellä mainitun perusteella ulkopuolisen tarkkailijan silmään näyttää siltä, että Ylen kolumnituotanto ei toteuta moniarvoista ja yhteiskuntaa tasapuolisesti peilaavaa julkaisutoimintaa. Pikemminkin se näyttää siltä, että toimituksen ote journalistisesta integriteetistä lipsuu ja Yle-veroa käytetään valtaa Ylellä valtaa pitävien toimittajien aatetovereiden rekrytointiin.

Ylen selitykset eivät kestä tarkastelua

Harmillisesti Ylen päätoimittajat eivät näytä näkevän tilanteen vakavuutta. Yleisradion uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen totesi Saarikiven tapausta käsitelleessä vastineessaan, ettei kaikkia Ylelle tarjottuja kolumneja voida julkaista rahan ja tilan puutteen vuoksi. Se on epäilemättä totta, mutta loput selitykset ontuvat.

Jokinen toteaa, ettei hallituksen harhaanjohtavaa tiedottamista ollut syytä enää käsitellä, sillä asiaa oli jo käsitelty kolumnissa, blogissa ja Ylen aamussa. Selitys ei ole uskottava, sillä Jokisen mainitsema kolumni on vain lupsakka pakina, jossa ei puhuta sanallakaan hallituksesta tai yhdestäkään ministeristä nimeltä. Mainittu blogi taas ei käsittele lainkaan Saarikiven kirjoituksen aihetta, eli perusoikeuksien rajoittamista.

Ylen valitsema linja ei myöskään ole johdonmukainen aiempaan verrattuna. Ensinnäkin, Ylen kolumneissa on säännöllisesti julkaistu teemoiltaan päällekkäisiä kirjoituksia, jopa peräkkäisinä päivinä. Esimerkiksi huhtikuussa samalla viikolla julkaistiin kaksi työttömyyteen ja köyhiin väitetysti kohdistuvia ennakkoluuloja käsittelevää kolumnia, sekä kaksi degrowth-ideologiaa ja “järjestelmän muuttamista” markkinoivaa kolumnia.

Toisekseen, kun tuolloisen pääministeri Juha Sipilän epäiltyä korruptiota kaivosyhtiö Terrafamen suhteen selvitettiin vuonna 2016, oli tapaus Ylen medioissa pääuutisena neljän päivän ajan, ja sittemmin vielä aika paljon pidempään. Kun Jouko Jokisen edeltäjä, silloinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen, hillitsi yli viikon jatkunutta spekulointia, räjähti mediakenttä liitoksistaan. Useampi toimittaja irtisanoutui Yleltä, Julkisen sanan neuvosto antoi kiistellyn langettavan tuomionsa ja lopulta Jääskeläinen joutui eroamaan Yleltä.

Ja kun ministerit Sirpa Paatero ja Antti Rinne jäivät kiinni väärän tiedon antamisesta eduskunnalle, kohu kiehui viikkoja ja lopulta molemmat joutuivat eroamaan. Nytkö hallituksen väitetty väärän tiedon levittäminen ja perusoikeuksien polkeminen kuitataan yhdellä aamu-TV-lähetyksellä ja kahdella kirjoituksella, joista kumpikaan ei edes ole erityisen kriittinen?

Ja kolmanneksi, Yle viestitti Saarikivelle, ettei kyseinen kolumni ole myöhemminkään ajankohtainen. Tästä jää väistämättä mielikuva, jonka mukaan Ylen toimituksessa olisi jo etukäteen päätetty, ettei hallitus ole syyllistynyt perusoikeuksien loukkaukseen.

Eikö se todella ole pääuutisen tai edes kolumnin arvoinen juttu, jos hallituksen retoriikka johtaa kansalaisia harhaan tai, jos hallituksen alaisuudessa toimivat viranomaiset puuttuvat laittomasti kansalaisten perusoikeuksiin? Demokratiakehityksen kannalta kysymys on äärimmäisen oleellinen ja siksi hallituksen toiminnasta on myös pyydetty selvitystä oikeuskanslerilta.

Tällaisten tapausten ruotimista varten riippumaton media nimenomaan on olemassa! Ylen menettely ei täytä journalistisen etiikan standardeja ja astuu varsin selkeästi sensuurin puolelle.

Neutraali tiedonvälitys on vaarassa

Jo käydystä keskustelusta päätellen liian moni ei näe tilanteessa ongelmaa siksi, että vinouma on heidän aatteensa kannalta suotuinen. Näin ajattelevia pyydän peilaamaan tilannetta vaihtoehtoiseen todellisuuteen, jossa Ylen kolumnituottaja olisi esimerkiksi joku Suomen sisun aktiivi. Näkisitkö ongelmaa, jos hänen johdollaan kolumnisteiksi rekrytoitaisiin valtava yliedustus kansallismielisiä vaikuttajia, miesasia-aktiiveja, tunnettuja arvokonservatiiveja ja kansallismielisen puolueen aktiiveja? Näkisitkö ongelmaa, jos iso osa Ylen kolumneista vastustaisi “tuhososialistista vasemmistoa”, korostaisi perinteisiä perhearvoja ja vaatisi maahanmuuton rajoittamista samalla, kun esim. tasa-arvoteemoja tai oikeistohallituksen arvostelua rajoitettaisiin?

Ikävä kyllä suomalaisen journalismin tulevaisuudessa näkyy vielä nykyistä paljon isompia karikkoja. Vastikään Turun ammattikorkeakoulun julkaiseman opinnäytetyön mukaan yli 70 % kyselyyn vastanneista journalistiopiskelijoista kuvittelee ihmisten mielipiteisiin ja kulutustottumuksiin vaikuttamisen olevan journalistin tehtävä. Toisin sanoen, suurin osa nykyisistä journalistiopiskelijoista katsoo, että journalistin tehtävä on edistää tärkeäksi kokemaansa poliittista agendaa. Kyselytutkimuksen otos ei ole valtava, mutta suuntaa-antavanakin tulos on äärimmäisen huolestuttava.

Mielestäni tällaisen tutkimustuloksen pitäisi herättää mediakentällä laajaa keskustelua siitä, miten tiedonvälityksen neutraalius varmistetaan nyt ja tulevaisuudessa. Samoin mediakritiikkiä pitäisi nousta Ylen toimituksessa tehdyistä linjauksista, jotka näyttävät muuttaneen osan Ylen uutistoimituksesta yhden aatteen äänitorveksi. #terestroika