Ei elpymispaketille – EU:n ongelmia ei voi korjata yhteisvastuuta laajentamalla

EU:n elpymispaketti on todennäköisesti vuosikymmenen isoin yksittäinen ÉU-politiikan kysymys. Asiasta voi olla perustellusti useampaakin mieltä, kuten kokoomuksen kansanedustajien Elina Valtosen ja Wille Rydmanin puheenvuorot asiasta todistavat. Itse pidän EU:ta tärkeänä kauppa- ja ulkopoliittisena liittona, josta kaikki Euroopan kansat hyötyvät. Katson kuitenkin, että EU:lle elpymispaketin hyväksymisestä on pitkällä aikavälillä enemmän haittaa kuin hyötyä. Lukeudunkin elpymispaketin vastustajiin seuraavista syistä.

Kertaluontoinen elpymispaketti ei ole kertaluontoinen

Elpymispakettia on markkinoitu kertaluonteisena toimena. Tähän olisi helpompaa uskoa, ellei EU olisi tehnyt tukipaketteja kerta toisensa jälkeen. Vuonna 2010 myönnetyn Kreikka I:n jälkeen tukipaketteja on myönnetty ainakin Espanjalle, Portugalille, Kyprokselle ja Irlannille.

Erikoisinta väitteessä elpymispaketin kertaluontoisuudesta on se, että EKP ja komissio ovat pitkään ajaneet elpymismekanismin pysyvyyttä täysin avoimesti. Näin teki esimerkiksi EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde jo vuoden 2020 syksyllä. Samaa pohtivat myös talouskomissaarit Paolo Gentiloni ja Valdis Dombrovskis. Myös Italian pääministeri Mario Draghi ilmoitti elpymispakettiäänestyksen alla edistävänsä uutta yhteisvastuumekanismia, yleiseurooppalaista työttömyysturvarahastoa.

On sanalla sanoen täysin mielipuolista, että komissio ja EKP tahoillaan edistävät elpymismekanismin pysyvyyttä samalla, kun Suomen suuntaan komissio ja Marinin hallitus vakuuttelevat elpymispaketin kertaluontoisuutta. Paketin kertaluontoisuuteen ei todennäköisesti uskota enää muualla kuin Suomessa. Ja pelkästään tämä on hyvä syy vastustaa elpymispakettia.

Moraalikato pahenee

Yksi selkeimmistä syistä vastustaa elpymispakettia on yhteisvastuumekanismien aiheuttama moraalikato. Alati vahvistuvan moraalikadon siemenet kylvettiin jo euroon liittyessä, mutta ongelma puhkesi kukkaan viimeistään vuonna 2008, kun Kreikka ajautui maksuvaikeuksiin vääristeltyään taloustilastojaan vuosikausia. EU:n olisi pitänyt syödä karvas lääke tuolloin ja korjata unionin talouspoliittiset valuviat. EU kuitenkin riensi hätiin ja sen jälkeen tukipaketti seurannut toistaan, aina taloutensa huonosti hoitaneiden eduksi.

Toisin kuin julkisessa keskustelussa annetaan ymmärtää, elpymispaketin hyväksyminen ei siis aiheuta moraalikatoa uutena ilmiönä. EU:ssa on vallinnut moraalikato jo vuosikymmeniä ja juuri siksi EU ajautuu tukipaketista toiseen. Elpymispaketti kuitenkin merkittävästi vahvistaa jo entuudestaan laajalle levinnyttä moraalikatoa ja heikentää EU:n pitkän aikavälin taloudellista vakautta.

Ikkuna elvytykselle meni jo, talous kasvaa kohisten

Elpymispaketin väitetään elvyttävän euroalueen talouksia ja kylmäkäynnistävän Euroopan talouden koronakriisin jäljiltä. Väitteen todenperäisyyttä sopii epäillä jo siksi, että perustuslakivaliokunnan saaman selvityksen mukaan vain 30 prosenttia elpymispaketista jaetaan koronakriisin aiheuttamien haittojen perusteella. Niinpä esimerkiksi Suomessa hallitus laittaa rahat pääosin “vihreän siirtymän” ja sote-palveluiden laajentamisen kaltaisiin ideologisiin projekteihin, ei suinkaan elpymistä tai kasvua edesauttaviin kohteisiin. Samaa ideologisten projektien edistämistä ja äänestäjien voitelua voidaan odottaa myös muiden EU-maiden johtajilta.

Myös talouslukuja tutkiessa elvytyspaketin merkitys taloudelle jää hämäräksi. Euroopan keskuspankin oman arvion mukaan elvytyspaketti parantaa bruttokansantuotetta vain 0,08 prosenttiyksikköä vuonna 2021 ja 0,18 prosenttiyksikköä vuonna 2022. Valtiovarainministeriön alustavan elpymis- ja palautumissuunnitelman mukaan elpymispaketin vaikutus Suomen BKT:n kehitykseen on vain 0,1-0,3 prosenttiyksikköä. Kun euroalueen bruttokansantuotteen kasvun ennustetaan olevan lähemmäs 4 % ainakin kahden seuraavan vuoden ajan, on elpymispaketin vaikutus niin Suomen kuin koko EU:nkin taloudelle lähes olematon.

Huomattavaa on, että koronakriisin aiheuttama talousnotkahdus on käytännössä jo ohi niin Suomessa, euro-alueella kuin maailmankaupassakin. Vielä viime vuonna elvytys oli perusteltua, mutta tällä hetkellä maailman talouskasvu kiihtyy voimakkaasti ja raaka-aineiden hinnat ovat jo nousseet jyrkästi. Elpymispaketti on siis myöhässä niin elvytyksen kuin talouskasvun käynnistämisenkin kannalta. Riskinä on ennemminkin euroalueen talouden ylikuumentaminen velkarahalla.

Näiden tosiasioiden valossa vaikuttaa todennäköisemmältä, että yksi elpymispaketin syy on taloutensa romuttaneiden kriisimaiden tekohengittäminen vielä hetken ajan. Toinen syy on, että jäsenmaiden hallitukset ehtivät jo viestinnässään kerätä poliittiset irtopisteet jakamalla elpymispaketin rahat. Näin on tapahtunut myös Suomessa, kun kuntavaaleihin valmistautuvat hallituspuolueet ovat vuorollaan keränneet glooriaa elvytysmiljardeista. Elpymispaketin kaatuminen tarkoittaisikin monelle EU-maan vallanpitäjälle vaikeita aikoja, kun etukäteen jaetut velkamiljardit pitäisi perua.

Kytky EU-budjettiin, ei varasuunnitelmaa?

Elpymispaketin puolesta puhutaan myös sillä perusteella, ettei meillä ole varasuunnitelmaa. Näin varmasti on, mutta miksi? Kriisijohtamiseen kuuluu olennaisena osana skenaarioajattelu ja valmistautuminen suunnitelman nopeaan muuttumiseen. En hetkeäkään epäile, etteivätkö kokeneet EU-virkamiehet, komissio ja muut valmisteluun osallistuneet korkean profiilin EU-johtajat olisi tällaisista johtamisen perusasioista tietoisia. Ja jos eivät tienneet, niin ei heitä tule ainakaan palkita näköalattomuudesta ja heikosta johtajuudesta.

Vaikuttaakin siltä, että EU:n monivuotinen rahoituskehys ja elpymispaketti naitettiin tahallaan yhteen. Näin EU-kansalaisia voidaan pelotella pitkään sorvatun EU-budjetin kaatumisella ja EU:n ajautumisella sisäiseen sekasortoon, mikä sekin on täysin turhaa. Jos elpymispaketti kaatuu, on kaikilla EU:n toimintakyvystä huolehtivilla jäsenmailla varmasti halu palata neuvottelupöytään hyväksymään EU:n budjetti pikaisella aikataululla.

Ennennäkemätön mainehaitta?Suomalaisia on peloteltu elpymispaketin torppaamisesta aiheutuvalla mainehaitalla. Herää kysymys, miten se mainehaitta mahdollisesti näkyisi tulevaisuudessa? Miksi mainehaitta ei vaikuta näkyvän esimerkiksi jatkuvasti törttöilevien Unkarin ja Puolan kohdalla, vaan ne itse asiassa ovat elpymispaketin merkittävimpiä nettosaajia? Ja jos välinpitämättömyydellään koko EU:n talouskriisin partaalle ajaneet maat eivät menetä mainettaan, vaan palkitaan mittavilla tukipaketeilla, niin miksi tilanne olisi Suomen kohdalla eri?

Propaganda

Uhkailuun mainehaitasta liittyvät myös ne häpeilemättömän propagandistiset tavat, jolla elpymispakettia on edistetty.

Esimerkkinä toimii Marinin hallituksen tapa ajaa elpymisrahastoa strategisilla tietovuodoilla. Huhtikuun lopussa Marinin johtamasta valtioneuvostosta vuodettiin Ylelle tieto Suomen kohtaamasta “mainehaitasta”, jos Suomi ei hyväksy elvytyspakettia. Kun asiaa alettiin tutkia, Valtioneuvoston kanslia kieltäytyi vastaamasta median lähettämiin tietopyyntöihin. Myöhemmin Marinin esikunta pyysi eduskuntaa salaamaan tapaukseen liittyvät asiakirjat. Demokratiamme avoimuuden kannalta tilanne on suorastaan hälyttävä. Asiasta voi lukea lisää tästä Iltalehden toimittaja Jarno Liskin tekemästä koosteesta.

Toinen esimerkki on vuoden 2020 heinäkuussa Helsingin sanomien julkaisema komissaari Jutta Urpilaisen elpymisrahastoa puoltava mielipidekirjoitus. Pian julkaisun jälkeen kävi ilmi, että komissaarit olivat lähettäneet saman tekstin kaikille kotimaidensa isoille viestimille ja vieläpä mahdollisimman tunteisiin vetoavaksi muokattuna. Suomen kohdalla vedottiin Lapin matkailuun ja eurooppalaisten kykyyn ostaa suomalaisia vientituotteita. Belgialaisille mainostettiin autoteollisuuden toimintaedellytyksiä, italialaisille Roomaan kohdistuvaa turismia, ja niin edespäin. Kyse ei ollut enää julkishallinnolle tyypillisestä tiedottamisesta, vaan tyylipuhtaasta vastaanottajille räätälöidystä propagandasta.

Perussopimus

EU:n perussopimus kieltää nyt rakenteilla olevat yhteisvastuumekanismit, tarkoituksena nimenomaan ehkäistä moraalikatoa. Tästä no bailout-periaatteeksi kutsutusta kestävän taloudenpidon periaatteesta luovuttiin jo Kreikka I:n jälkimainingeissa, kun Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV) ja Euroopan vakausmekanismi (EVM) luotiin 2010-luvun alussa.

Nämä virheet eivät kuitenkaan ole hyvä peruste syventää moraalikatoa pahentavia yhteisvastuumekanismeja. Toisekseen, EU:n uskottavuus kärsii valtavasti, jos se muuttaa koko unionin toimintaperiaatteita laintulkinnoilla sopimusten asianmukaisen muuttamisen asemesta. Tällaisen menettelyn hyväksyminen antaa niin EU-komissiolle kuin -parlamentillekin signaalin, ettei unionin perussopimuksia tarvitse noudattaa, eikä unionin valuvikoja tarvitse korjata. Tämä taas on pitkällä aikavälillä merkittävästi isompi uhka EU:lle kuin lyhytaikainen taloudellinen epävarmuus.

Venäjä ja Kiina vahvistuvat, turvallisuuspoliittinen ympäristö heikkenee

Turvallisuuspoliittisten uhkakuvien välttäminen on toistaiseksi uskottavin syy elpymispaketin puolesta, joskaan sekään ei kovin vedenpitävä. On totta, että EU on meille jäsenmaille korvaamaton turvallisuus-, ulko- ja kauppapolitiikan selkänoja, jota ilman Euroopan maiden olisi paljon vaikeampaa luovia supervaltojen puristuksessa. Mutta pelastaako elpymispaketti jotain korvaamatonta? Ei.

Itse asiassa olemme ajautuneet eurooppalaisesta talouskriisistä toiseen turvallisuustilanteen edelleen heikentyessä. Niinpä on perusteltua odottaa, että jos EU:n sisäistä korjausliikettä ei tehdä nyt, se todennäköisesti joudutaan tekemään vieläkin huonommassa turvallisuustilanteessa. Samalla kasvaa riski sille, että Eurooppaa kohtaa talouskriisi ja sotilaallinen kriisi yhtä aikaa. Tästäkään syystä vääjäämätöntä korjausliikettä ei pidä enää lykätä.

Velat EKP:n taseeseen?

Yksi kuulemani hypoteesi elpymispaketin tarkoituksesta on, että EU yrittää nyt testata rahoitusmarkkinoita. Suunnitelmana on ottaa velkaa ja haudata se Euroopan keskuspankin taseeseen. Jos rahoitusmarkkina ei reagoi negatiivisesti, niin myös EU-maiden velat haudataan EKP:n taseeseen ja muutetaan nollakorkoisiksi ikuisuuslainoiksi. Näin EU-maiden velat saataisiin mitätöityä, euro efektiivisesti lakkaisi olemasta ja jäsenmaat palaisivat käyttämään kansallisvaluuttojaan.

Tämän hypoteesin esittäjät kuitenkin säännönmukaisesti jättävät kertomatta, mitä tapahtuu, jos rahoitusmarkkina näkee huijauksen läpi? Ollaanko vielä eksponentiaalisesti heikommassa tilanteessa kuin aikaisemmin? Ja mitä sitten tehdään, jos tämä jo lähes salaliittoteorialta haiskahtava menettely epäonnistuu? Kun jokin kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei yleensä ole totta.

Lopuksi todettakoon, että Suomen nettomaksu- tai nettosaanto-osuus ei ole tässä keskustelussa tärkeää. Jos kriisiin ajautunut EU voitaisiin pelastaa neljällä miljardilla suomalaisten veroeurolla, niin se hinta kannattaisi ehdottomasti maksaa. Mutta vaikka Suomi olisi nyt nettosaaja, ei näitä EU:n ja euroalueen sisäisiä ongelmia korjata velkaantumalla tai EU:n yhteisvastuumekanismeja laajentamalla.

Päinvastoin, vuosikymmenestä toiseen Euroopan unionia riivaavat talousongelmat korjataan nimenomaan yhteisvastuumekanismeista luopumalla ja vaatimalla jäsenmailta paluuta kestävään taloudenhoitoon. EU:n on päättäjineen ja kansalaisineen aika syödä se kitkerä lääke, jonka ottamista on erilaisin tekosyin venytetty vuodesta toiseen. Vain sillä tavalla voimme pelastaa EU:n sinä tärkeänä eurooppalaisena ulko- ja kauppapoliittisena liittona, jollaiseksi se aikoinaan luotiin.

Näistä syistä Suomen eduskunnan on mielestäni syytä äänestää EU:n elvytyspakettia vastaan.